BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Mikä saa laihduttamaan?

Ei kukaan aloita laihduttamista ilman syytä. Olen aikaisemminkin pohtinut, mikä saa laihduttamaan, mutten ole keksinyt pohjimmaista syytä. En ole osannut päättää, onko se terveyden takia vai ulkonäön takia. Varmaan vähän molempia, ajattelin aikaisemmin. Eivät ne kuitenkaan olleet pohjimmaisia syitä, sillä vaikka ylipainosta varoitellaan, ei se (kaiketi ikäni vuoksi) ole aiheuttanut terveyshaittoja. Kolesteroli, verenpaine jne. kohdillaan, vaikka kylläkin olin jo omassa mielessäni ihan hermona kun odottelin korkeita arvoja. Omaan kehooni en varmaan koskaan ole ollut tyytyväinen, mutta olen sen kanssa oppinut elämään. En vihaa itseäni niin paljoa, että jättäisin syömättä vain voidakseni olla pienikokoisempi.

Jossain vaiheessa se sitten kirkastui. Ylipaino oli ennen kaikkea henkinen juttu minulle. Se oli saanut minut elämään vähemmän, henkisesti pienemmin. En viitsinyt olla erityisesti etualalla ja kaikkea tekemistä alkoi pohtia ylipainon kautta. "Voinko lähteä opiskelemaan alaa x, palkkaavatko ne ylipainoista? Kehtaanko lähteä tähän tapahtumaan, olen kuitenkin suurikokoisin. En uskalla mennä tuohon kauppaan, myyjätkin varmaan ajattelevat, ettei täällä ole vaatteita minulle." Tästä ajattelusta sain tarpeekseni. En halua, että mikään estää minua elämästä, sen takia sain tarpeekseni kaikista ylimääräisistä kiloista.

On siinä muitakin henkisiä juttuja. Mä olen omassa mielessäni muita parempi, siis ihan noin henkisellä tasolla. Olen älykäs, enkä kiinnostu samoista arkisista asioista kuin muut. Eikö kuulosta pahalta? Niin minustakin, mutta en voi sille mitään, että ajattelen näin. Ei siis ihme, että vaa'an lukema tympäännytti: eihän se kelpaa muita paremmalle ihmiselle, että olisi muita painavampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti