BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tästä kaikki lähti tällä kertaa

Jos oikein laskin, on takana kahdeksan viikkoa. Aloitin 7.1.2013. Se ei ollut uudenvuodenlupaus, niitä en tee. Se oli henkinen havahtuminen omaan tilanteeseen. Ensimmäistä kertaa päätökseen myös voi sanoa oikeasti vaikuttaneen tv-dokumentin. Se oli Teemalta tullut Lihavaakin lihavampi. Ensimmäisen jakson lopussa toinen päähenkilöistä totesi, että hänen teki mieli vain lähteä lenkille juoksemaan. Niin teki minunkin.

Lähtöpaino oli 115 kiloa. Lukion aikana paino on heitellyt jossain 109 ja 124 kilon välillä. Toisen vuoden syksyllä lopetin käymästä vaa'alla ja kun sinä talvena taas kävin, oli paino mystisesti pudonnut 110 kilon tuntumaan. Stressiä kaiketi, sillä painoa alkoi taas tulla takaisin ja se asettui jonnekin 115 kilon tuntumaan, jossa se oli tämänkin talven alkaessa.

Pointti kaikessa on se, että tämä on ensimmäinen kerta, kun olen oikeasti onnistunut, ja siksi olen kaikesta niin innoissani. Tämä blogikin on alun perin perustettu parin vuoden takaiseen yritykseeni, joka jäi lyhyeen, kun painoa tulikin vain lisää. Olin liian neuroottinen laihduttamiseen.

Nyt jätin herkut sikseen. Paheeni olivat sipsit. Rasvaisia kuin mitkä ja vedin niitä sitä vauhtia, että puolessa tunnissa oli tullut täyteen 60 prosenttiaa päivän energiantarpeesta. Kaiken lisäksi en oikein osannut olla illalla ilman herkkuja. Varsinainen iltasyöppö, ja iltapalan lisäksi vedin helposti päälle vielä munkin tai puolikkaan, jäätelön tai korvapuustin. 

Liikunnallekaan en ole koskaan lämmennyt, ihan vain sen lisätäkseni. Kesäisin olen käynyt pyöräilemässä, mutta niin harvoin, ettei sitä varsinaisesti voi laskea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti